tiistai 12. toukokuuta 2015

Minulle tärkeä paikka

Minulle tärkeä paikka




Valitsin minulle tärkeäksi paikaksi Ahveniston hylätyn hyppyrimäen ja erityisesti sen huipun. Valitsin näin, koska olen viettänyt kyseisessä paikassa paljon aikaa ja siellä on mielestäni hyvä tunnelma lähes säällä kuin säällä. Tunnelmaan vaikuttavat monet tekijät, esimerkkeinä mm. säätila ja vuorokauden- ja vuodenaika. Yksi mielestäni tärkeä elementti on värimaailma, joka ei harmaassa betonirakennuksessa ole kovin silmiinpistävä. Mielestäni ruostuvat kaiteet ja vihreä sammal, sekä hyppyrin nokalla kasvavat koivut muodostavat kuitenkin harmaan taustansa kanssa tasapainoisen ja kauniin kokonaisuuden.




Tunnelma harjun päällä, ehkä noin neljänkymmenen metrin korkeudella maanpinnasta on myös sopivan eristäytynyt ja siten rauhallinen. Rakennuksen huipulla on yksin ja tavallaan kaukana kaikesta, luonto alkaa valloittaa itselleen jalansijaa ja betoni alkaa hitaasti rapistua. Eristäytyneisyyttä lisää myös paikan vaikea pääsy: hyppyrimäki sijaitsee jo valmiiksi jyrkän mäen päällä ja tämän lisäksi ovi on hitsattu kiinni. Päästäkseen ylös onkin kiivettävä ensin alastulorinteen yläpäähän, hyppyrin nokan alle. Tämän jälkeen pitää nousta seisomaan kapealle betonikaiteelle ja kiivetä jalat ensin- tyylillä ylös pienestä aukosta. Kaikki tämä vaivannäkö kuitenkin kannattaa, sillä huipulta näkee todella kauas joka suuntaan ja sieltä onkin hyvä kuvata maisemia.


Tästä pitää kiivetä jos haluaa ylös




Hämeen linna kuvattuna hyppyrimäen päältä



Ilotulituksia uutena vuotena 2015


Mäkeä ei ole alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa käytetty vuoden 1995 jälkeen. Sen jälkeen siellä on Wikipedian mukaan ollut mm. seinäkiipeilijöiden toimintaa, sekä radioamatöörien ja puolustusvoimien antenneja. Seinäkiipeilystä näkyy merkkeinä vielä kiipeilyköysien kiinnityspisteitä ulkoseinässä, sekä Hämeenlinnan kiipeilyseuran kiipeilyvälineitä sisältävä puulaatikko rakennuksen pohjakerroksessa. Antenneista ei mielestäni yksikään näytä siltä että kukaan olisi niitä viimeisen kymmenen vuoden aikana käynyt huoltamassa.  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti